lauantai 23. tammikuuta 2016

Pikainen paluu Grease -projektiin


Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Kävimme siis 16.12.2015 kokoamassa pienen porukan voimin Greasen lavasteet Valkeakoskella. Olin ensimmäistä kertaa mukana kokoamassa lavasteita, ja pakko sanoa että päivä oli aivan mahtava. Tunnit menivät todella nopeasti ja asiakaskin vaikutti olevan tyytyväinen.
Projektin kohokohta on päästä kokoamaan lavasteet paikanpäällä; toivonkin siis että pääsen mukaan myös tulevissa projekteissa.

tiistai 19. tammikuuta 2016

Käväisimme Hämeenlinnassa


Lähdimme maanantaiaamuna pienellä porukalla kohti Hämeenlinnaa. Matkamme päämäärässä tavoitteenamme oli valokuvata sekä mittailla, mutta myös esitellä ideoitamme uudelle asiakkaallemme. Olemme saaneet siis tehtäväksemme suunnitella ja toteuttaa lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARX:lle vedenalaiseen teemaan suuntautuvat lavasteet.
Projekti vaikuttaa erittäin kiinnostavalta, odotan innolla että pääsemme suunnitelmiemme valmistuttua tekemään itse lavasteita ynnä muita koristeita.