sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Työharjoittelu UIT:lla

Olin 29.3 - 3.6 työharjoittelussa Uudella Iloisella Teatterilla eli UIT:lla. Kyseessä oli siis lavasterakennusalan opintojeni ensimmäinen työharjoittelu. Aika UIT:lla meni todella nopeasti, ehkä vähän liiankin nopeasti; johtunee siitä, miten viihtyvä teatteriympäristö oli, sekä tietenkin kiitos ihan huippu työtovereiden!

Olin mukana rakentamassa lavasteita Soitellen Soteen -nimiseen revyyseen, jossa käsiteltiin nykypäivän aiheita huumorin keinoin. Lavasteet koostuivat lähes kokonaan erikokoisista palapelinpaloista. Seinät tehtiin kertopuusta ja vanerista, ja palapelinpalat mdf-levystä. Kaikki oli valmista huhtikuun lopulla, jolloin koitti muutto Linnanmäen Peacock -teatteriin, jossa esitykset pidettiin. Verstas sijaitsi Vallilan makasiineilla, joten muuttomatka ei ollut pitkä :D

Peacockissa olo oli koko harjoittelujakson paras osa. Koko työryhmän jäsenet, aina valo- ja äänitekniikasta näyttelijöihin, olivat aivan ihania. Jopa pitkät työpäivät olivat huippuja. Näyttämön lisäksi myös UIT:n puvusto tuli tutuksi; minun harteille jäi niin silkkikankaiden ompelu kuin myös moltoneista huolehtiminen, mikä kelpasi minulle mainiosti! Oli myös aivan mahtavaa, että myös itse lavastaja osallistui lavasteiden pystyttämiseen, sekä maalailuun. UIT:lla parasta oli juurikin pienen teatterin tunnelma; kaikki pistivät kortensa kekoon esityksen parhaaksi, ja kukaan ei ollut ns. korkeammassa asemassa vaan kaikkia kohdeltiin tasapuolisesti. Myöskin minä olin ikään kuin yksi työntekijöistä, enkä vain pelkkä harjoittelija.

On jopa hieman ikävä UIT:lle...
♥: Sarita

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti